lauantai 27. tammikuuta 2018

viimesiä päiviä viedään

Työharjoittelu on ohi ja haikein mielin eilen lähdin harjoittelupaikalta. Työharjoittelu jakso oli todella monipuolinen, antoisa ja toimintarikas. Harjoittelu opetti todella paljon asioita mitä Suomessa ei välttämättä ole edes ajatellut. Harjoittelupaikkani oli aivan ihana ja pääsin näkemään todella monipuolisesti päiväkotiarkea täällä. Jospa tänne vielä pääsisi töihinkin. 

Viimeisellä viikolla pääsin jo sisälle päivärytmiin, ohjaajaani lainaten "olet kuin espanjalainen, yhtä tehokas ja nopea" viitaten siihen miten nopeasti opin asioita ja miten nopeasti esim. aktiviteetin valmistelut hoidin. 
Tämä viikko sisälsi, eläimiä, kansantarinoita, klassista musiikkia ja kasvimaata. 
Olen aiemmin blogissa maininnutkin miten hyvin minut otettiin työporukkaan mukaan, asia tuli esille eilen kun tuli aika lähteä kotiin, todella ihana oli kun työntekijät sanoivat miten ikävä tulee ja miten olisivat halunneet pitää minut siellä. Ohjaajani ja päiväkodin johtaja sanoivatkin "et saa tulla käymään täällä vaan sinun on pakko tulla käymään" tämä lause sai kyllä kyyneleet silmiin. Sain myös päiväkodilta muistoksi taulun jossa oli kuvia meidän päivistämme ❤ 



Lämpimin terkuin
Emma❤



torstai 18. tammikuuta 2018

Saanko jäädä tänne?

Toinen viikko on kohta takana ja mieli on mitä parhain! Harjoittelupaikka on ihana, ohjaajani ja muut työntekijät on mukavia, lapset on ihania ja kaikki on kohdallaan, tänne voisi jäädä töihin kokonaan.
Tällä viikolla olen jo päässyt sisälle päiväkodin tapoihin ja aikatauluihin joten työnteko on ollut helpompaa, kun tietää mitä tapahtuu ja milloin.

Päiväkodin leikki alueet

Päiväkodin pihapiirissä on pieni maatila jossa kävimme yhden ryhmän kanssa eläimiä katsomassa, oli lehmiä, possuja, lampaita, hanhia, pupuja, kilpikonnia ja kanoja. Kävimme myös aasilla ratsastamassa lasten kanssa.

Päiväkoti sijaitsee kerrostalojen välissä, mutta kun portista astuu sisään aukeaa aivan oma maailma, isot leikkipihat, maatila, puutarha ja kaikkea virikkeitä lapsille, kaikkea mitä päiväkodin pihalta voi toivoa ja vähän ylikin!

Työmatkalla

Suunniteltua toimintaa muuta meillä on ollut maalausta, askartelua, musiikkia ja rentoutumista.
Olen oppinut paljon, espanjalaisia työtapoja, kieltä ja olen saanut taskuuni erilaisia ideoita ja asioita mitä voin Suomessakin hyödyntää. 

Vapaa-ajallani olen lenkkeillyt, shoppaillut ja viettänyt aikaa perheeni kanssa ❤️

Meren rannalla iltalenkillä

Kuvia minulla ei itse työpaikalta ole kuin yksi, koska täällä ollaan todella tarkkoja valokuvauksesta ja kuvien käytöstä. 

Lämpimin terkuin 
Emma❤️

Auringon lasku







torstai 11. tammikuuta 2018

Uutta ja jännittävää

Eka viikko uudessa harjoittelu paikassa alkaa olla takana päin. Maanantaina 8.30 menin harjoittelupaikkaan tietäen vaan paikan nimen ja että siellä on päiväkoti ja koulu. Hetki tutustumisen jälkeen sain tietää olevani päiväkodin puolella ryhmässä jossa on noin 1 vuotiaita lapsia. 

Päivään sisältyy leikkiä, päiväunia, suunniteltua ohjelmaa ja ruokailua. Työkuvaani kuuluu leikittäminen, syöttäminen, vaipan vaihdot ja tarvittaessa olen muissakin ryhmissä apuna.
Ensimmäinen viikko on ollut opettelua talon tavoille. Osa työntekijöistä ei puhu englantia ollenkaan mutta olemme hyvin löytäneet yhteisen elekielen millä kommunikoimme. 

Harjoittelupaikassani on paljon suomalaisia lapsia ja olen saanut hyvää palautetta siitä, että pystyn kommunikoimaan heidän kanssaan suomen kielellä. Kaikki lapset ovat ottaneet minut hyvin vastaan, ja jo toisena päivänä moni tuli aamulla halaamaan ja toivottamaan hyvää huomenta. Myös työntekijät ovat ottaneet minut todella hyvin vastaan ja alusta asti he ovat luoneet minulle tunteen että olen tervetullut heidän kouluun harjoitteluun. :) 

Töiden jälkeen on tottakai kerennyt myös shoppailla ja viettää vapaa-aikaa, Fuengirola on minulle toinen koti joten aikaa ei ole ollut vaikea kuluttaa kun tuntee paikat ja tietää mitä voi tehdä! :)






Terkuin
Emma ❤️







lauantai 6. tammikuuta 2018

Kohteessa!

Heipsun,
täällä kirjottelee kolmannen vuoden lähihoitajaopiskelija joka lähti Fuengirolaan, Espanjaan kolmen viikon työssäoppimisjaksolle. 
Saavuin eilen perille Espanjaan, jossa minulla oli äiti ja osa perheestä vastassa. Minulla asuu äiti täällä joten asuminen hoituu äidin luona harjoittelun ajan.




Olin aamulla perillä ja heti pääsin uppoutumaan Espanjan kulttuuriin loppiaiskulkueen ja loppiaisperinteiden kanssa.
Loppiaisen aattona täällä järjestetään isot kulkueet joissa itämaan tietäjät kulkevat, isoista vaunuista heitellään karkkia paljon, meidän saalis oli tänä vuonna neljä kiloa karkkia  hetken niillä pärjää. :)






Loppaisherkkua on täällä laskiaispullan tapainen herkku jonka sisälle on piilotettu pieni itämaan tietäjä ja papu, jonka palaseen tietäjä sattuu saa sen päivän olla kuningas ja se joka saa pavun joutuu siivoamaan ja maksamaan seuraavan vuoden pullan.



Maanantaina paluu arkeen ja ensimmäinen harjoittelupäivä, palataan ensi viikolla! 

Lämpimin terkuin 
Emma ❤











viimesiä päiviä viedään

Työharjoittelu on ohi ja haikein mielin eilen lähdin harjoittelupaikalta. Työharjoittelu jakso oli todella monipuolinen, antoisa ja toimint...